lasiprinsessa

Kun katson ympärilleni, näen kaikkialla itseni. Särkymätön jäänpinta, on kuin lävitse pääsemätön kova kuoreni, joka murtuu kun oikeaan kohtaan osuu. Koskematon valkea hanki, ikään kuin sieluni jonka pintaa kukaan ei ole voinut koskettaa ja tuhria turhuuksilla. Yksittäinen suojeltu kukka, joka on ainutta laatuaan ja jonka kuollessa osa ihmeellistä maailmaa häviää, oltuaan ainutta laatuaan. Betoninen kerrostalo, joka vetelee viimeisiään, kun asukkaat kuormittavat sen äärimmilleen on kuin minä sisimmästäni. Samalla tavalla tunteet vellovat ympärilläni ja välillä vievät voiton. Kaikkialle jonne katson näen kuinka päivä päivältä muistutan enemmän tätä maailmaa. Vaikka sanotaan että aika kuultaa muistot ja parantaa haavat, en tiedä. Omat haavani eivät ainakaan koskaan tunnu umpeutuvan ja joskus umpeutuvatkin, syvät arvet muistuttavat kaikesta ikuisesti. Minun maailmani ei parane koskaan, entä sinun? Hyvä jos paranee, mutta siltä varalta ettei parane. Elä jokainen päivä kuin se olisi viimeinen, silloin pienimmät pettymykset unohtuvat ja haavat eivät kasva.